Eipä yrityssuhdesihteerin pestissä nykymuodossaan paljon ehdi blogiin kuulumisia turista. Perustyönkuvaan kuuluvat asiat, rutiinit, uudet asiat, kehitystoimenpiteet, mullistukset, uudet toimijat, yllätykset ja yllätyksettömyydet vievät aikaa toinen toisiltaan. Eikä siinä vielä kaikki. Tietenkään. Mutta mikäpäs sen mielenkiintoisempaa! Tämä työ monipuolisine elementteineen ja kaikkine sivuvivahteineen on analyyttiselle prosessoijalle ehtymätön mielenkiintoisten ajatusten lähde. Jatkuvasti ja yhtä aikaa mennään eteenpäin, sivuille, syvälle, pinnalle, koilliseen, lounaalle, toisaalle, yhdessä ja erikseen. Paljon on työtä ja paljon on aikaansaannoksia – mutta mikäänhän ei riitä, vai mitä? ;]
(Tämän blogikirjoituksen päätin kirjoittaa huvikseni flunssassa kotona lauantai-iltana. Kunnon työnarkomaani sairastaa vain viikonloppuisin? ;))
Viestintäuudistus on tuonut muassaan paljon muutoksia myös yrityssuhdesektorin toimintaan. Uusi ja aktiivisempi kyweb on luonut uusia mahdollisuuksia, joiden ideointiin, analysointiin ja käytännön toteuttamiseen on täytynyt löytää aikaa. Monet ideat töksähtävät ikävä kyllä resurssipulaan, ja tietotekniset sovellukset aiheuttavat ajoittain ylimääräistä päänvaivaa omilla kenkkuiluillaan. Mutta kyllä tässä eteenpäin mennään! Kaikki ei ole mahdollista nyt eikä heti, mutta ehkä ihan hyväkin niin? Kehittymisen tie on hyvä tie. Muuttuneiden kuvioiden myötä on ollut tarve myös tietynlaisten uusien linjavetojen tekemiseen ja viestimiseen. Tässä työssä sidosryhmiä on runsaasti, ja mokoma retale Tiedonkulku ei taida olla oikein kenenkään sydänystävä. :]
Yksi kywebin uudistuksen hyörinässä yrityssuhdesihteerin päähän kehkeytyneistä uusista ideoista muuttuu konkreettiseksi aivan lähiaikoina: Kohta kywebiin putkahtaa silloin tällöin työpäiväkertomuksia eri tehtävistä. Mitä jonkin tittelin taakse kätkeytyy, millainen esimerkkityöpäivä voi jossain työssä olla? Tällaisiin kysymyksiin valotusta on luvassa piakkoin, kun ensimmäinen Työviikko pyörähtää käyntiin. Tätä blogia seurailemalla sitä pääsee kurkistelemaan ensimmäisten joukossa.
Yrityssuhdetyöryhmälle on annettu entistä isompia kokonaisuuksia vastuulleen, muun muassa KY:n kortilla saatavat edut ja alennukset ovat nyt hyvin pitkälti yrpän projekti. Jos näistä siis on jotain ajatuksia, voi niitä kertoa myös suoraan yrppäläisille! Monenlaista muutakin ideointia, suunnittelua ja toimeenpanoa kuuluu työryhmän toimenkuvaan – katsotaan, mitä sieltä vuoden aikana vielä tulee. Sihteeri kouluttaa, opastaa ja valvoo osaltaan, riemastuu hyvistä ideoista ja porukan keskinäisestä hauskanpidosta ja hymyilee tyytyväisenä innolla ja huolella vedetyille projekteille.
Siinä oli ripaus yritysuhdesihteerin arkea, seuraavaa vapaampaa tarinointia saa taas varmaan odottaa. :]
Kevätmieltä toivotellen,
Saana Mäkijärvi
yrityssuhdesihteeri


Kuulostaa hyvältä idealta tuo erilaisten työtehtävien valottaminen. Mielenkiintoista kuulla, mitä eri työt pitävät sisällään! Niitä tänne vaan!