Yrityssuhteet

KY:n yrityssuhdesektorin toimijat bloggaavat

MM-kisastudio on taas täällä!!!

Vuoden tauon jälkeen palaa lätkän MM-kisastudio kevään ohjelmistoon. Haluamme tarjota kyltereille mahdollisuuden seurata jääkiekon mm-kisoja hyvissä olosuhteissa ja erinomaisessa seurassa, loistavaa tunnelmaa unohtamatta. Täten KY-talon Yläkertsi muuntuu toukokuisina iltoina screeneineen kyltereiden kollektiiviseksi lätkäkatsomoksi.

Kisathan pelataan Kanadan Halifaxissa ja Quebecissa, joten aikaeron vuoksi ottelut alkavat Suomen aikaa yleensä mukavasti klo 18.30 tai 22.30. Ovet tullaan aukaisemaan n. puolta tuntia ennen matsin alkua, jotta katsojat ehtivät virittäytyä kisatunnelmaan. Fiilikseen pääsemisessä edesauttavat mm. pöytälätkäpelit, pienet naposteltavat ja lätkäaiheiset kilpailut sekä veikkaukset.

Alkusarjan aikana tarkoitus on näyttää kaksi Suomen matsia, samoin kuin jatkosarjankin aikana. Puolivälierät, välierät ja finaalit seuraamme niin kauan kuin Leijonat pysyvät mestaruuskamppailussa mukana eli toivottavasti aina su 18.5 käytävään finaaliin asti.

Ensimmäinen matsi eli Suomi - Saksa käydään heti Wapusta toivuttuanne eli ensi lauantaina 3.5. Pikkumusta putoaa jäähän klo 22.30 ja Yläkertsille pääsee jo klo 22.00 alkaen virittäytymään leijonatunnelmaan.

Seuraava ottelu ke 7.5 klo 22.30 aina tunteita herättävä Suomi - Slovakia. Yläkertsille pääsee klo 22.00 alkaen.

Seuraavien otteluiden aikataulu riippuu Suomen sijoituksesta alkulohkossaan.

Mahdollisia näytettäviä Suomen otteluita jatkosarjan aikana…

Su 11.5 klo 22.30 Suomi - XXXX

Ma 12.5 klo 18.30 tai 22.30 Suomi -XXXX

Puolivälierät

Ke 14.5 klo 20.00

Välierät

Pe 16.5 klo 20.00

Pronssiottelu

La 17.5 klo 22.00

Loppuottelu

Su 18.5 klo 20.00

Huom. jatkosarjan otteluaikataulu määräytyy alkusarjan sijoitusten perusteella, joten tiedotamme näytettävistä otteluista KYwebin tapahtumakalenterissa ja yrityssuhteiden blogissa. Muista seurata aktiivisesti!!!

Huom!Obs! kisastudio toimii OPM-periaatteella.

Kisastudion järjestelyistä vastaa Yrppä yhteistyössä Lihyn kanssa.


3 vastausta artikkeliin “MM-kisastudio on taas täällä!!!”

  1. 4.5.2008 @ 12.14 Eero Kekki

    Ja seuraava näytettävä matsi siis ke 7.5 Suomi - Slovakia. Yläkertsille pääsee klo 22.00 alkaen ja ottelu alkaa klo 22.30. Ekassa kisastudiossa oli jo todella mukavasti porukkaa, lisää toki mahtuu. Tervetuloa!

  2. 13.5.2008 @ 19.04 Eero Kekki

    Ja seuraava matsi puolivälierä Suomi - USA. Matsi alkaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 2.15. Sisälle pääsee klo 2.00. Jokaiselle paikalle tulleelle yllätyspalkinto.

  3. Oli muuten hyvä ottelu toi öinen Suomi-USA… Ja loistava tunnelma yläkertsillä!

    Onkos perjantaina taas kisakatsomo kasassa?

    Mikä muuten toi yllätyspalkinto oli? Teidän kaikkien iki-ihana seurako? Muut yllätykset mulla meni ihan ohi, joskin tulin paikalle vasta pelin just alettua, joten ehkä siinä vika. ;-)


Jätä vastaus

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute