Perinteisesti yrityssuhdesihteeri on vastannut KY-tuotteiden hankkimisesta ja kartoitankin parhaillani mitä tuotteita kuntalaiset jatkossa haluaisivat. Kuten moni on jo huomannut KY-haalarimerkit ovat loppuneet palvelu- pisteestä
ja allekirjoittaneella on pienoinen paine tilata niitä lisää.
Ongelmana on, että merk- kejä on tilattu viimeksi joskus ennen vuotta 2006 ja edes toimiston 2000-luvun alkupuolelle ulottu- vista verkkokansioista ei löydy vilaustakaan haalari- merkin vektorimallista.
Haalariin, oikeaoppisesti sydämen kohdalle, ommeltava KY-merkki on sen verran perinteikäs osa kylterien identiteettiä, ettei sihteeri itse lähde taiteilemaan siitä uutta versiota paintillä. Uusi ad:mme Miika toki loihtii mallin vanhasta merkistä, mutta tässä yhteydessä tuli mieleen kysäistä, josko joku muistaisi kuka suunnitteli KY-haalarimerkin?
Vihjeet voi mailata osoitteeseen yritys (at)kyweb.fi ja samaiseen osoitteeseen voi ehdottaa uusia KY-tuotteita. Käyntikorttikoteloita olenkin jo tilannut lisää. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme kiiltäväpintaisiin (entinen kulttuurisihteeri argumentoi vakuuttavasti, että ne toimivat tarvittaessa myös peileinä).
Susanna - Yrityssuhdesihteeri