Yrityssuhteet

KY:n yrityssuhdesektorin toimijat bloggaavat

Aihe: pääyhteistyökumppanit

Kohti ensimmäistä työpäivää nuorena tilintarkastajana

olli-pekka-salonen.jpg                               

             pwcweb.jpg

                                        

Kolmannen opiskeluvuoden aikana aloin ihan tosissani kartoittamaan vaihtoehtoja tulevaisuuden ammatikseni. Laskentatoimen opinnot alkoivat olla pikku hiljaa paremmalla puolella, mutta en ollut vielä täysin varma, mihin haluaisin urallani suuntautua. Yritysesittelyissä ravaamiseen ja työpaikkailmoitusten selailuun tuli käytettyä melko paljon aikaa, mutta ahkeran puntaroinnin jälkeen yksi ala alkoi vaikuttaa minulle sopivalta vaihtoehdolta; en uskonut viihtyväni pitkään samassa paikassa samojen asioiden ääressä, joten päätin pyrkiä tilintarkastajaksi. Tilintarkastajana pääsisin näkemään useita eri toimialoja ja asiakkaita, eikä samanlaisia päiviä mahtuisi vuoden sisään kovinkaan montaa.

Suunnilleen vuotta myöhemmin huomasin istuvani PwC:n Kisälli-illassa, jonka kautta tulin myös valituksi Kisälli-ohjelmaan. Ohjelma ajoittui tilintarkastajien vuoden kiireisimpään aikaan eli tammi-helmikuuhun. Kisälli-aikaani mahtui monenlaisia tehtäviä; välillä tarkastin pieniä osa-alueita isommasta asiakkaasta, välillä taas saatoin tarkastaa pienemmän asunto-osakeyhtiön tilinpäätöksen kokonaan itse.

Kisälliaika sujui hyvin, joten vakituinen työsopimus allekirjoitettiin jo ennen harjoittelun loppumista. Työt sovittiin alkamaan vasta elokuussa, joten loppukevään ja kesän pystyin hyvillä mielin käyttämään gradun viimeistelyyn ja reissaamiseen ilman stressiä huomisesta.

Elokuussa se sitten alkoi. Ensimmäiset kaksi viikkoa uudessa työssä menivät tiukassa koulutusputkessa, joka järjestettiin yhteisesti kaikille uusille tarkastajille. Koulutuksen aikana sain puhelun eräältä kokeneemmalta tilintarkastajalta. Hän kertoi, että ensimmäisenä ”oikeana” työpäivänäni menisimme yhdessä haastattelemaan erään vakuutusyhtiön osastopäällikköä, tarkoituksena muodostaa prosessikuvaus kyseisen osaston toiminnoista. En ollut kisällinä osallistunut prosessitarkastukseen, joten en täysin tiennyt mitä oli odotettavissa. Sitä oli kuitenkin turha murehtia, sillä meidät otettiin asiakkaalla lämpimästi vastaan ja haastattelu sujui hyvin. Samalla viikolla suoritimme vielä muutaman haastattelun, jonka jälkeen alkoi prossien varsinainen testaaminen.

Parin vuoden takainen mielikuva vaihtelevasta työstä on osunut kohdilleen. Tätä kirjoittaessani vakituista työsuhdetta on takana pari kuukautta, joihin on mahtunut monenlaista askaretta mainitusta prosessikuvauksen tekemisestä tämän blogitarinan kirjoittamiseen. Olen tyytyväinen valintaani.

Olli-Pekka Salonen
Associate, PricewaterhouseCoopers Oy

 pic32391.gif

Fortumin kestävän kehityksen ilta

fortum_logo_m.gif

Energiaa arkeen, vastuullisesti. Tavoitteena puhdas tulevaisuus.

Millaista on Fortumin kestävän kehityksen politiikka? Mihin toimiin on ryhdytty ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Miten pääsee siirtymään Norppa-sähkön käyttöön?

Esimerkiksi tällaisia aiheita käsitellään Fortumin kestävän kehityksen illassa, joka järjestetään KY:n yläkertsillä tiistaina 30.9. alkaen klo 19. Tilaisuus tullaan järjestämään paneelikeskusteluna, jossa ovat mukana:

• puheenjohtajana KY:n hallituksen Sini Jokinen
• Fortum: kestävän kehityksen johtaja Carola Teir-Lehtinen
• HSE: professori Raimo Lovio
• Työ- ja elinkeinoministeriö: teollisuusneuvos Sirkka Vilkamo
• KY: Sustainable Business Club varapj Svante Henriksson

Paikan päälle saapuneilla on mahdollisuus nauttia cocktail- sekä juomatarjoilusta, ja mursut saavat tapahtumasta 2 pistettä mursupassiinsa.

Kuka tahansa saa ehdottaa paneeliin aiheita tai kysymyksiä lähettämällä ne osoitteeseen yrityssuhdetyoryhma@kyweb.fi. Kysymyksiä ehdottaneiden kesken arvotaan Fortum-aiheisia palkintoja, joiden saajat julkistetaan tilaisuudessa.

Valitse itse. Mihin toimiin sinä olet ryhtynyt kestävän kehityksen puolesta?

kuva10.jpgkuva11.jpg

Mikä ihmeen Työviikko?

Yrityssuhdesektorin alaisuuteen on ilmestynyt Työviikko-blogi. Käy katsomassa! Maanantaina 7.4. ilmestyi ihka ensimmäinen Työviikko-konseptin mukainen työpäiväkertomus, PwC:n Niina Virran “Maanantai veroasiantuntijan mukana“. Teksti aloitti viikon kestävän sarjan kuvailuja työpäivistä eri tehtävissä PwC:llä. Työviikko-blogissa pääset kurkistamaan eri titteleiden takaa löytyvää arkea - mitä se työnteko sitten oikein onkaan?

 Yrityssuhdesihteeri Saana Mäkijärvi

KPMG:n opiskelijailta Ateneumissa 8.4.

Mietitkö pääainevalintaasi tai uramahdollisuuksia tilintarkastajan, veroasiantuntijan tai vaikka neuvontapalvelun asiantuntijan tehtävissä?

Tule mukaan KPMG:n Ateneumin opiskelijailtaan ja saat vastauksia kysymyksiisi sekä tietoa KPMG:n tarjoamista uramahdollisuuksista.

Tilaisuudessa kuullaan myös KPMG:n sponsoroiman Tanja Poutiaisen mietteitä alppihiihdon huipulle pääsemisestä. Tule sinäkin kuulemaan miten kasvetaan voittajaksi. Tanja on paikalla koko illan ja cocktail-osuudessa voit kysellä hänen kuulumisiaan myös vapaamuotoisemmin.

Samalla koet Ateneumin 120-vuotisjuhlanäyttelyyn, joka esittelee kautta aikojen kattavimmin Pekka Halosen tuotantoa 40 vuotta kestäneen monipuolisen ja vaiheikkaan uran varrelta. Opastetulla kierroksella taide herää henkiin ja saat mahdollisuuden kurkistaa Pekka Halosen maailmaan. Esillä on lähes 300 rakastetun taiteilijan teosta.

Lopuksi nautimme buffet-tarjoilusta.

Tilaisuudessa on vielä paikkoja vapaana, joten toimi nopeasti ja varmista paikkasi KPMG:n opiskelijailtaan Ateneumissa.
Ilmoittautua voit osoitteeseen: riitta.salminen@kpmg.fi.

Lisätietoa saat oheisesta kutsusta.

Terveisin

KPMG

Sixten Nyman
Toimitusjohtaja

Management Consulting -aamiaisseminaari 8.4.

Management Consulting - What’s Hot at the Moment

Kuulostaako kiinnostavalta? Tiistaina 8.4. aiheesta voi päästä kuulemaan ja keskustelemaan aamiaisen äärelle hotelli Helkaan (Pohjoinen Rautatiekatu 23). Accenturen Olli-Pekka Lumijärvi avaa Management Consultingin saloja klo 8.15-9.45. Tilaisuus pidetään osallistujien mukaan joko suomeksi tai englanniksi.

Olli-Pekka Lumijärvi from Accenture gives a presentation on the current trends in the management consulting industry. Olli-Pekka Lumijärvi is a Partner in Accenture’s Management Consulting unit. Olli-Pekka has been in consulting business for more than sixteen years. He has also been a researcher for six years and holds a Ph.D. degree. In addition he has been a visiting scholar at the Harvard Business School.

Lähetäthän osallistumishalukkuutesi sähköpostilla 3.4. mennessä osoitteeseen yritys@kyweb.fi. Ilmoita nimesi, k-tunnuksesi, pääaineesi ja vuosikurssisi sekä mahdollinen erikoisruokavaliosi. Mukaan pääsijät saavat henkilökohtaisen vahvistuksen viikolla 14.

Pankki-ilta KY:n Isolla puolella 12. helmikuuta klo. 18.00 alkaen

Tiistaina 12. helmikuuta KY:n Isolla puolella pidetään Yrityssuhdetyöryhmän järjestämä Pankki-ilta. Handelsbankenin, Nordean, Osuuspankin ja Sampo-pankin edustajat tulevat kertomaan kesätyöpaikoista ja yleisimminkin työmahdollisuuksista.

Tilaisuudessa on ruoka ja juomatarjoilu.

Mikäli olet tulossa, niin olisi hyvä, mikäli ilmoittautuisit tänne: yrityssuhdetyoryhma@gmail.com ! Laita viestin otsikoksi “Pankki-ilta, [oma k-numero]”.

Tapahtuma Facebookissa: http://www.facebook.com/event.php?eid=6909916029

Ystävällisin terveisin,
Aku-Ville Lehtimäki, Yrityssuhdetyöryhmän puheenjohtaja

Vuosi 2008 potkaistu käyntiin!

Hip hei!

Vuosi on yrityssuhdesektorilla lähtenyt mukavasti käyntiin. Suurin osa omasta ajastani on kylläkin mennyt koulutuksissa uutta oppiessa ja materiaaleihin tutustuessa. Välillä tuntuu, että aikaa ‘oikeille töille’ täytyy etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta kohta tänne yrppäkoppiinkin saapuu arki ja ihan näillä hetkillä täysin uudistuneen yrityssuhetyöryhmänkin toimintaa saadaan aluilleen. Opiskelemisesta voin ainakin nyt ensimmäisen periodin aikana vain haaveilla, mutta ehtiihän sitä myöhemmin.. ;)

Itse heräsin viime viikonloppuna siihen tosiasiaan, että kesähän on ihan kohta ja täytyy taas aloittaa kesätöiden hakeminen. Yrityssuhdesektori on myös herännyt ja meillä onkin tulossa muutama tapahtuma, joista juuri SINÄ voit hankkia itsellesi unelmiesi kesätyön! 23.1. klo 9 KONE järjestää aamiaisseminaarin pääkonttorissaan Keilaniemessä. Tilaisuudessa kerrotaan mm. KONEen International Trainee Program:sta (ITP) ja kesätyömahdollisuuksista. Helmikuussa on tulossa myös Fortumin aamiaisseminaari, josta lisäinfoa myöhemmin. Aamiaisseminaareissa siis tarjoillaan aamiainen. :) Jos taas tunnet vetoa pankkialalle, 12.2. järjestetään KY:llä pankki-ilta uuden Yrpän toimesta. Paikalla on 4-5 pankkia kertomassa toiminnastaan ja kesätyömahdollisuuksistaan. Tilaisuudessa on myös tarjoilua! Tarkempaa tietoa luvassa.. :)

Hyvänä apuna kesätyön haussa toimii myös HSE Ura- ja rekrytointipalvelujen uraweb . Ura- ja rekrytointipalvelut järjestävää vuoden aikana useita työnhaun koulutuksia, joista on varmasti hyötyä itse kullekin. Voit myös jättää ansioluettelosi CV-pankkiin, josta viikottain etsitään työnantajien vaatimukset täyttäviä opiskelijoita.

Tsemppiä kaikille, jotka PÄÄSEVÄT käymään luennoilla ja tsemppiä myös työnhakuun. Toivottavasti kohta tulee lunta! Allekirjoittanutta voi bongailla kevään tapahtumista ja vetää hihasta, jos haluaa jutella yrityssuhdeasioista tai vaikka elämän tarkoituksesta. :)

Terkuin,
Iida
KY:n hallituksen 2008 yrityssuhde- ja alumnivastaava

Accenture KY:n pääyhteistyökumppaneiden joukkoon

Pääyhteistyökumppaneidemme joukko on saanut uuden tulokkaan - tervetuloa Accenture!



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute